Menneisyydestä kannattaa oppia

Katselin vanhoja valokuvia. Melkein jokaisella sivulla siitä lähtien kun olin oppinut kävelemään, hoisin nukkea, nallea, koiraa tai jotain. Hoisin. Olin laittanut ruokaa. Syötin. Työnsin vaunuja. Pesin pyykkiä. Peittelin nukkea. !!! Järkytyin. Muistan hyvin kun minulta  kaksi vuotiaana kysyttiin, mikä minusta tulee isona. Vastasin saman tien: “Äiti.” Samanikäinen serkkuni vieressäni vastasi “Kuninkaan vaimo.” Ihmettelin hänen vastaustaan ja muistan ajatelleeni – voi miten tylsää. Nyt kun kolmen lapsen äitinä ja auttamistyön yrittäjänä tajuan, että olen jatkanut samaa hoitamista ja huolehtimista tähän päivään asti en voi väittää ettei tulisi mieleeni, kunpa olisinpa myös vastannut kuinkaan vaimo.

FullSizeRender(100).jpg

Sanotaan, että lapsi alle kouluikäisenä leikkii sellaisia leikkejä, jotka jotenkin viittaavat hänen tulevaan ammatiinsa – elämäntehtäväänsä -, jos näin haluaa ajatella. Lapsi jotenkin “muistaa” miksi hän tänne on syntynyt, kunnes hän sitten muiden ohjeiden ja vaikutuksen myötä unohtaa sen, valitsee muita miellyttävän ammatin, palaa loppuun tai masentuu tai alkaa voida työssään muuten pahoin, toivottavasti muistaa elämäntehtäväsnä uudestaan JA uskaltaa alkaa toteuttaa sitä. Itse valitsin homeopaatin ammatin, jossa kuuntelen ja autan ihmisiä auttamaan itse itseään. Tietynlaista hoitamista ajattelen toteuttavani siis yhä. Ja rakastan auttamista edelleen!

Monet auttajat uupuvat, kun kuuntelevat ihmisten huolia ja murheita vuodesta toiseen. Ymmärrän sen hyvin. Niin helppoa on unohtaa itsensä ja keskittyä toisten ongelmiin. Totuus vain on, että se ei auta auttajaa itseään yhtään, että hän pitää fokuksensa toisten haasteissa. Ei. Päinvastoin. Auttajat tarvitsevat vähintään yhtä paljon kuin muutkin kokemuksen tulla kuulluksi ja autetuksi. Vaan ehkäpä kasvunpaikka onkin siinä, että auttajan pitää ymmärtää oppia pyytämään apua. Ehkäpä kysymys onkin siitä, että täytyy ymmärtää olevansa avun arvoinen. Tai ihan vaan tarkoitus on rikkoa illuusio omasta kaikkivoipaisuudesta, ylivahvuudesta ja “ei tartte auttaa” -ajatusmallista.

Kun ihminen oivaltaa oman kangistuneen kaavansa tai ajatusmallinsa, jota vuodesta toiseen toteuttaa, se alkaa muuttua jo sen tiedostamisen kautta. Silloin on hyvä kirkastaa MITÄ HALUAN NYT? MITÄ HALUAN JATKOSSA? Mennyt meni miten meni. Sitä ei voi muuttaa. Asennoitumista menneisyyteen silti voi ja kannattaa muuttaa, jos se ei palvele parhaalla mahdollisella tavalla tässä hetkessä. Mitä menneisyydestä voin oppia, etten toista samoja kaavoja. Siinäpä kysymys. Ihanaa kuninkaallista oloa ja mahdollisuuksia täynnä olevaa tulevaisuutta meille kaikille!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s