Suurinta rohkeutta

Voisi luulla, että vain ne ihmiset joilla on laajat turvaverkostot allaan – esimerkiksi auttavat sukulaiset ja säästötilit – ovat niitä ainoita onnekkaita, jotka voivat uskaltaa toimia sen mukaan, mikä heistä itsestään aidosti hyvältä tuntuu. Tällaiseen turvaverkkoajatteluun nojautuminen saattaa todellisuudessa kääntyä itseämme vastaan ja jopa muuttua verkoksi, joka kahlitsee. Verkko, jonka luulimme varmistavan ja turvaavan tilanteen, voikin saada meidät ansaansa ja estää näin vapautemme. Olen huomannut, että aina astuessani tyhjän päälle ja pelätessäni tippuvani, kerta toisensa jälkeen siivet ovat kantaneet. Yllättäviä auttajia on ilmaantunut mitä tukalimmissa tilanteissa suunnista, joita en itse tiennyt edes olevan olemassa.

Rakas ystäväni, joka oli lupautunut hoitamaan erään tehtävän pelkästä rahasta, vaikka häntä todellisuudessa pelkkä ajatus jo työn määrästä ja laadusta ahdisti totaalisesti, sai juuri upean kokemuksen samasta aiheesta. Kun hän ainoastaan mietti irtipäästämistä, hänen olonsa rentoutui jo suuresti. Ajatuksen voima on valtava. Tiedostaessaan ja hyväksyessään irtipäästämiseen liittyvän pelon tunteensa, vapautui energiaa yhä enemmän. Kun hän lopulta sitten päätti pelostaan huolimatta todella toimia ja ilmoittaa jättäytyvänsä tehtävästä sivuun, jo saman päivän aikana hänelle aukesi runsaasti työtehtäviä, joita hän sydämestään rakasti tehdä. Maailmankaikkeus vastaa luottamukseemme usein välittömästi. Suurinta rohkeutta ei ole se, ettei pelkää vaan se, että toimii pelosta huolimatta.

FullSizeRender(127)

Pelolla on tarkoituksensa. Se haluaa meidän jäävän henkiin. Esimerkiksi luolamies aikojen alussa meni pelon tuntiessaan turvaan siksi aikaa, kunnes karhu oli tallustanut kotoluolasta pois ja jäi näin ollen itse henkiin. Pelkoa kannattaa tänä päivänäkin tarkastella samoin kuin luolamies karhua. Kannattaa hyväksyä se, että pelottaa ja hengitellä sitten hetki pelontunteen kanssa. Jo se, että emme yritä tehdä tunteelle yhtään mitään, vain tiedostaa ja hyväksyä se, muuttaa pelon intensiteettiä sekä suhtautumistamme pelkoa tuntemaamme asiaa kohtaan. Pelon tunteen tunnistamisen myötä sen kanssa voi tehdä kaverit ja vaikka kiittää sitä sen positiivisesta tarkoituksesta. Rakas astrologi-ystäväni neuvoi minua kerran kutsumaan pelot illalliselle ja kattamaan niille pöydän. Hän neuvoi katsomaan ketä siinä istuu, ts. millaisia pelkoja mielestä nousee ja tarjota heille ruokaa, ystävystyä heidän kanssaan. Toimiva idea mielestäni edelleen.

Jollain tasolla ymmärrän myös ihmisiä, jotka pelkäävät yhä esimerkiksi homeopatiaa. Asia on jäänyt vieraaksi, jolloin se tuntuu pelottavalta. Toisessa ääripäässä kuulen sanottavan, että ei sen tehoon voi luottaa kun se on vain vettä ja sokeria, ja toisessa ääripäässä kuulen sanottavan, että ei sitä uskalla käyttää kun ei siitä ole tarpeeksi tutkimuksia. Silti tietäen kaikista länsimaisen lääketieteen lääkkeiden sivuvaikutuksista samat ihmiset kuitenkin uskaltavat käyttää niitä. Tämä hieman ihmetyttää, mutta hyvä niin. Ihmettelyn kautta aukeaa paljon uutta. Samoin ottamalla asioista selvää tai hankkimalla omakohtaisen kokemuksen voi aueta paljon uusia avaruuksia ja vapautta.

FullSizeRender(128)

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s